Istuin viime viikolla tulevaisuusverstaassa ja oli pakkko pohtia omaa suhtautumista siihen, haluanko olla virran vietävänä vai haluanko yrittää vaikuttaa proaktiivisesti tulevaisuuteen.
Innovatiivisuus mainittiin verstaalla tietenkin useaan kertaan. Länsimaissa kun ollaan, edistys, vaikuttaminen. luovuus on kurssissaan. Sitähän Rovaniemen dissainviikollakin yritetään tehdä: me haluamme avata sitä, mitä muotoilu on ja voi olla ja me haluamme mahdollistaa uutta.
Tulevaisuutta on suhteellisen helppo miettiä, jos miettii mahdollisia tulevaisuuksia. Se ei välttämättä tietenkään ole aina miellyttävää, tulevaisuusvaihtoehdot kun ovat joko mukavia ja toivottavia tai ikäviä ja ei-toivottavia, mutta silti ne ovat jotenkin hahmotettavia ja käsitettäviä. Mutta entä jos me emme edes hahmota, mitä on tulossa?
Eniten minuun nimittäin puri aamun tulevaisuusverstasta vetävän kertomus Etelänmeren saarelta toisen maailmansodan jälkeen. Alkeellisissa oloissa elävät saaren asukkaat pärjäsivät mainiosti omassa ympäristössään, kalaa riitti ruuaksi jne. Koneita ei ollut, teknologioita ei tunnettu. Eräänä päivänä lentokoneet alkoivat lentää saaren yli. Koska saarella asuvilla ei ollut mitään tapaa ymmärtää, mitä taivaalla tapahtui, he eivät edes nähneet koneita. Saarelaisten todellisuuteen lentokoneet eivät yksinkertaisesti mahtuneet.
Mitä meidän ympärillämme tapahtuu sellaista, mikä on olemassa mutta mikä ei lainkaan mahdu todellisuuteemme. Mikä on se lentokone, joka lentää tuolla ylhäällä, mutta jota en ollenkaan pysty näkemään?
Päivi Tahkokallio, Rovaniemi Design Week sisältötuotanto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti